Tullin henkilöstö tulee viipymättä rokottaa koronavirusta (Covid-19) vastaan

Tullivirkamiesliitto ry on huolissaan koronapandemian nykytilasta ja todettujen tartuntamäärien kasvusta.

Tullin henkilöstöstä on päivittäin merkittävä osa tekemisissä ulkomaankaupan tavara- ja matkustajaliikenteen kanssa tai muutoin tekemisissä asiakkaiden kanssa. Tämä tulee ottaa huomioon rokotusjärjestyksessä. Valvonnassa, tutkinnassa ja monissa muissa Tullin monipuolisissa tehtävissä kohdataan jatkuvasti asiakkaita samalla altistaen itsensä toistuvasti mahdolliselle koronatartunnalle. Vaikka suojavarusteita käytetään, on kuitenkin vaarana saada tartunta. Mikäli tartunta on oireeton, niin silloin altistetaan vaaraan myös asiakkaat, läheiset ja muut Tullin työntekijät. Jos tartuntamäärätapaukset Tullissa kasvavat, niin sillä saattaa olla merkittävä vaikutus Tullin toimintaan, Suomen ulkomaankaupan sujuvuuteen ja yhteiskunnan suojaamiseen.

Tullivirkamiesliitto ry:n näkemyksen mukaan Tullin henkilöstö tulee rokottaa koronavirus Covid-19 vastaan viivyttelemättä, vain täten voidaan turvata henkilöstö sekä varmistaa jatkossakin Suomen ulkomaankaupan sujuvuus ja yhteiskunnan suojaaminen.

Nurmijärvellä 26.3.2021

Puheenjohtaja Jari Nieminen